Kansikuva

Kansikuva
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Joulu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Joulu. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Joulupuu hamahelmistä




Joulukujan puita koristaa tänä vuonna kohta jo perinnekoristeiksi muuttuvien, viime vuonna virkattujen tähtien ja neulottujen joulupallojen, lisäksi hamahelmikoristeet. Naapuri niitä eskari-ikäisen tyttärensä kanssa oli taituroinut. 

Naapurin innoittamana kaivelin komeron perukoilta hamahelmet esille. Hyvä, ettei tullut pistettyä näitäkään pitkään käyttämättömänä olleita aarteita kiertoon. Edellisen kerran niistä askartelivat lapset...  nyt äiti. Aikansa tytär seurasi puuhaa sivusta ja innostui sitten itsekin melkein kymmenen vuoden tauon jälkeen muutaman koristeen värkkäämään. Naapuri väitti hommaa koukuttavaksi. Oikeassa oli. Ja niinhän siinä sitten lopulta kävi, että piti mennä kaupasta lisää helmiä ostamaan. Nyt on taas mistä ottaa, kun seuraavan kerran hamahelmiä tarvitaan.












sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Joulukujan avajaiset

Ensimmäisen adventin aattona vietettiin Versokujalla joulukujan avajaisia.Kadun pylväslepät tuovat nyt valoa pimeyteen.





Versokujan virkkajat ovat ahertaneet viime viikkoina yhdessä milloin kenenkin keittiön pöydän äärellä ja viimeisiä virkkailivat muutamat vielä avajaisia edeltävänä yönäkin.












perjantai 22. marraskuuta 2013

Himmeli

Vintiltä löytyi pitkän saksan harjoituskirja yo-kirjoituksia varten. Oli käytössä keväällä 1975. Miksihän olen sen säilyttänyt? No, siinä oli hyvä fontti ja paperi tarpeeksi valkoista. Muistelin myös saksan tunteja ja opettajia, jotka olivat kyllä varsinaisia Persoonia. Otin kirjan uusiokäyttöön.



Tilkkuleikkuri ja -alusta olivat taas hyödylliset. Äiti osti ne joskus 1990-luvun puolivälissä. Ovat muutoinkin olleet kovassa käytössä.


Yli 400 palaa, 4 x 5 cm.



Paloista rullattiin sukkapuikon ja liiman avulla yhtä monta rullaa. Etusormet ja peukalot olivat aika helliä ankaran rullauksen jälkeen.

Ja sitten aletaan tekemään himmeliä. On ihan oikeasti mukavaa tehdä himmeli kestävistä paperirullista. Olki tuntuikin aika hauraalle paperin jälkeen.

Yllättävää, mutta osasin hahmottaa teko-ohjeen tekemisen edistyessä. Lankaa meni vallan paljon ja aina, jos oli väärässä paikassa langan kanssa, pystyi pujottautumaan oikeaan kohtaan...






Idea ja ohje tähän himmeliin löytyi Eija Kosken Himmeli-kirjasta, jossa on muitakin kauniita himmeli-malleja. Moderni pyöreä paperi-himmeli on niin kaunis, että seuraavaksi aion tehdä samanlaisen suuremman. Siinä paperirullien pituus on ehkä 7-8 cm. Ja ehkä rullat ovat kokovalkoisia.

maanantai 10. joulukuuta 2012

Joulukorviksia

Taas päästään mun lempiaiheeseen - korviksiin. Tässä viime vuonna syntynyt joulukorvisten sarja. Ihan jokaiselle joulukuun päivälle ei vielä joulukorviksia löydy, mutta riittämiin niitä on, että joulutunnelmaan pääsee!

Candy Canes, materiaali Fimo, havainnollistava video

Tonttulakit, materiaali Fimo, malli ihan omasta päästä

Kulkuset, Tiimarista, lisätty vaan korviskoukut

Kuuset, materiaali Fimo, malli omaa mielikuvitusta

Tonttulakit Tiimarista, liimattu korvanapit taakse

Lahjapaketit, materiaali Fimo, malli todennäköisesti nettiä selaamalla ja omasta päästä

Piparisydämet, materiaali Fimo, malli netistä ja omasta päästä

Lumiukot, materiaali Fimo, tällainen riisuttu versio kun ei oo hattua, kaulaliinaa, käsiä tai suuta... malli varmaan enimmäkseen omaa mielikuvitusta

Pipariukot, materiaali Fimo, nettiä on varmaan inspiraation vuoksi selailtu mutta lopullinen versio on ihan omaa tuotosta

Joulupallot, ihan on pienet joulupallot ostettu kaupasta ja lisätty vaan korviskoukut, omistan myös punaiset :)

Ja vielä toiset kulkuset, Tiimarista, ja lisätty korviskoukut