Ompelin viime talvena äidille keittovillasta tunikan. Tunikan kaavat piirsin itse.
Kolme sukupolvea, käsitöitä, käden taitoja, kakkuja, mielikuvitusta, näperrystä, kaikenlaista iloa silmälle.
Kansikuva

Näytetään tekstit, joissa on tunniste koneompelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koneompelu. Näytä kaikki tekstit
maanantai 3. lokakuuta 2016
sunnuntai 17. toukokuuta 2015
PUSSUKKA
Tilkkukurssilta saatu pussukan kaava. Suoraan reunaan ommellaan ensin vetoketju, sen jälkeen päätysaumat. |
LAUKKU
Kokeilin myös ensimmäisen kerran magneettlukon laittamista:helppoa kuin heinänteko... |
Myös tasku ehti kerrankin ajoissa ehti mukaan. Huom. kynälle oma lokero. |
Kääntyi se! |
torstai 30. lokakuuta 2014
HALLOWEEN
Vihdoinkin rohkenin alkaa kokeilemaan päivityksiä uudellä läppärilläni. Apu siihen oli kyllä tarpeen, onneksi sitä oli saatavilla siskolta, joka oli mörköpakolaisena meillä.
Lapsenlapsi on nyt jo yli vuoden ikäinen. Päivähoidossa juhlittiin halloweenia ja toiveena oli taaperoikäisen asu, joka ei haittaisi arkitouhuja - itse Päähenkilölle ei asulla vielä liene merkitystä. Niinpä tavallisen mukavan arkiasun päälle sujautettava liivi olisi ehkä mukavin vaihtoehto. Ja eikun vintille kangasvarastoita penkomaan...
Kaksipuolinen liimakangas on pelastus! Ja hyvä ompelukone! |
Takakappale |
Asukokonaisuus valmiina |
lauantai 8. maaliskuuta 2014
ELÄINAPPLIKAATIOITA
Mielenkiintoni on viimeisen puolen vuoden aikan suuntautunut eri urille kuin pitkiin aikoihin. Se näkyy tietenkin käsitöissäkin. Tässä kuvia eläinapplikaatioita, joista on tulossa mummilan syöttötuoliin pehmuste ja jonkinlainen seinätekstiili päähenkilön huoneeseen.
Liimaharso, hyvä ompelukone ja runsaat kangasvarastot (+ lähellä sijaitseva kirpputori) - mikäpäs siinä ! Ensimmäinen kuva tulee syöttötuoliin ja lopuista olen sommittelemassa sitä seinätekstiiliä. Ideat näihin kuviin olen löytänyt monista eri lehdistä (vaateompelu + tilkkuilu).
![]() |
Kaksipuolinen liimaharso on aivan ehdoton applikaatioita koneella (sillä ihanalla uudella toimivalla!!!) ommellessa. |
Liimaharso, hyvä ompelukone ja runsaat kangasvarastot (+ lähellä sijaitseva kirpputori) - mikäpäs siinä ! Ensimmäinen kuva tulee syöttötuoliin ja lopuista olen sommittelemassa sitä seinätekstiiliä. Ideat näihin kuviin olen löytänyt monista eri lehdistä (vaateompelu + tilkkuilu).
sunnuntai 5. tammikuuta 2014
Joululahjoja
Nyt voi jo julkaista kuvia joululahjoista, kun lahjat on jo annettu.
Ostin pari viikkoa ennen joulua uuden ompelukoneen. Se on ihana. Vanha koneeni on ostettu 1983 ja luulin, että se toimii ihan kohtuullisesti. Mutta nyt, kun olen saanut ommella ihan uudella, ymmärrän, että osasyy koneompelun vähenemiseen on ollut tuon vanhan koneen arvaamattomuus - välillä ompelee kunnon tikkiä ja välillä ei. Uuden koneen juttuja täytyi kokeilla. Läheisille syntyi kokeiluista pussukoita.
Joskus marraskuussa tutussa lankakaupassa oli Teeteen kinnaslankoja (Pallas) tarjouksessa. Olin kyllä liikkeellä jo päivää ennen tarjouksen alkamista, mutta ostin silti langat ja ohjeen. Ohje oli huono ja epätarkka, mutta kintaat tulivat ajoissa valmiiksi.
Ostin pari viikkoa ennen joulua uuden ompelukoneen. Se on ihana. Vanha koneeni on ostettu 1983 ja luulin, että se toimii ihan kohtuullisesti. Mutta nyt, kun olen saanut ommella ihan uudella, ymmärrän, että osasyy koneompelun vähenemiseen on ollut tuon vanhan koneen arvaamattomuus - välillä ompelee kunnon tikkiä ja välillä ei. Uuden koneen juttuja täytyi kokeilla. Läheisille syntyi kokeiluista pussukoita.
![]() | ||
Konekirjontalangalla |
![]() | ||
Vuori nätistä kirpparihameesta. |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)