Kansikuva

Kansikuva
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Helskyn käsityökoulu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Helskyn käsityökoulu. Näytä kaikki tekstit

lauantai 8. huhtikuuta 2017

Kokeilevaa käsityötä

Helskyn käsityökoulu on päättymässä. Yhdellä viimeisimmistä kerroista tehtiin kokeilevaa käsityötä. 

Askarreltiin karkkipapereista kankaita, joista ommeltiin pussukoita. Oma kokeiluni tämän osalta on vielä ompelematta pussukaksi, mutta tulipahan tätä varten syötyä vähän ylimääräistä suklaata.



Liimattiin servettejä Supi saunasuojalla lakanakankaalle ja ommeltiin niistäkin pussukoita. 




Sulatettiin muovikasseja silitysraudalla päällekkäin ja ommeltiin kasseja.



En tiedä, olisiko tässä jotain, mistä voisi innostua jatkossa. Ehkä. Olen ainakin alkanut jemmata kivoja muovikasseja.

perjantai 23. syyskuuta 2016

Pajunpunonnan alkeet

Viime keväänä käsityökoulussa käytiin läpi pajunpunonnan perusjuttuja. Lopputuloksena syntyi kaaospunonnalla pannunalunen...



... pyöreä vati ...






sekä chilille kukkatuki, joiden punominen olikin entuudestaan jo tuttua puuhaa.





tiistai 20. syyskuuta 2016

Mosaiikkilyhdyt


Olen joskus vuosia sitten ostanut Iskun alesta pari öljylamppulyhtyä, joiden lasitus on ulkosäilytyksessä pahasti lohkeillut. Päällystin ne käsityökoulun mosaiikkijaksolla valkoisista laatoista leikatuilla ruuduilla, rikkoontuneen lautasen kappaleilla ja peilinpaloilla.






maanantai 19. syyskuuta 2016

Mosaiikkipannunalunen

Käsityökoulun mosaiikkijaksolla jokainen otti ensin tuntumaa tekniikkaan päällystämällä pannunalusen.



Oma pannunaluseni on tehty rikkinäisistä astioista sekä sinisestä kaakelista pilkotuista paloista.



sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Mulkosilmät valokuvauskurssilla

Nyt päättyköön hiljaiselo omalta osaltani. Käsityökoulun viimeinen vuosi alkoi valokuvauksella, tuotekuvausta itse rakennetussa studiossa. Kurssin päätähtinä viime kevään rautalankajaksolla väännellyt mulkosilmät (alla oleva kuva on vielä otettu puhelimen kameralla).



Ensimmäiset kuvat otettiin pimeään huoneeseen rakennetussa studiossa.



Tämä vaatii vähän valkotasapainon säätöä.



Nyt on jo parempi.



Sitten siirryttiin laatikkoon, jonka kolme sivua oli leikattu auki ja päällystetty kaavapaperilla. Tietenkin unohdin kuvata laatikkostudion. Tässä kuitenkin se pienoisstudioina toimiva laatikko, joka oli sijoitettuna pimeään huoneeseen. Toisella puolella laatikkoa oli raksavalo



Otettiin vähän lisää ryhmäkuvia...



...ja yksilökuviakin. Aika hämärää. Nämä vaatisivat vähän kuvankäsittelyä, mutta ei sotketa sitä nyt vielä tähän.




Lopuksi siirryttiin päivänvalostudioon. Onneksi ulkona vähän paistoi aurinkokin.



Hupsista keikkaa...



Ja sitten vähän uudenlaista perspektiiviä.


Voi olla, että tämä valokuvauskin vielä alkaa sujua, kun ahkerasti harjoittelee.


lauantai 2. huhtikuuta 2016

Risulintuja





Tänään syntyivät kattohaikara ja sen ystävä varis.


Ensin oli rautalankajalat ja katiskaverkosta tehty pallo.



Sitten alkoi risujen punonta.



Hupsista, hiukan vielä vastasyntyneen jalat tutisee, pyrstö taitaa painaa liikaa.



Pientä pyrstön muotoilua ja jalkoihin vähän muskelia, jospa se auttaisi.



Mites täältä Malmitalolta kotiin mennään, ai fillarilla vai?



Kannat kattoon ja menoksi. 



Ei ole linnun hyvä olla yksin. Tämä lintu seisookin tukevasti kivellä. Sisuskalut tehty kokeeksi pajusta ja risusta.



Ja taas on äidin pikkuapulainen vauhdissa. Risut on ehkä parasta, mitä kissalle voi tarjota, lukuunottamatta ruokaa. Tosi kiva askarrella yhdessä.





Tässä seison, enkä muuta voi. Huomenna kattohaikarakin kuulemma muuttaa katolle.










maanantai 16. marraskuuta 2015

Onteloneulekintaat

Käsityökoulun neulontajaksolla opeteltiin onteloneulontaa. Ihan uusi tekniikka minulle. Aina on kiehtovaa opetella uusia asioita. Aluksi aika hidasta, mutta aika pian alkoi sujua. Tykkäsin kovasti.

Ensimmäiset ontelokintaat valmiina. Oranssi lanka on muuten itse mikrossa reaktiiviväreillä värjättyä. Musta ja tummanvihreä lanka Nallea, vaaleanvihreä jotain mukavan pehmeää Snurresta ostettua sukkalankaa, jonka vyöte on ehtinyt jo kadota. Puikot 2,5.



Alla vasen kinnas kuvattuna päältä päin ja oikea kämmenpuolelta.



Kintaiden kääntöpuoli.



Ja vielä vertailun vuoksi toinen oikein ja toinen nurin päin. Käyttäjä voi tilanteen mukaan päättää, kumpi on oikea ja kumpi nurja puoli.


Opettajamme Leena on tehnyt onteloneulonnasta hyvät ohjeet omaan blogiinsa http://leenaneulooontelona.blogspot.fi/. Itse aion jatkossa neuloa kaikki kirjoneulekintaat ontelona. Ovat yksinkertaisia kintaita lämpimmämmät ja mukavat kädessä. Onteloneulonnalla saisi myös siistejä kaulaliinoja, kääntövillatakista puhumattakaan. Kunhan saan kaikki tilatut ontelokintaat tehtyä, seuraavaksi sitten villatakkia suunnittelemaan.

keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Mikrovärjäystä

Viime viikonloppuna pääsin kokeilemaan käsityökoulussa lankojen värjäystä mikrossa reaktiiviväreillä. Todella kiehtovaa puuhaa, ja helppoa. Edes syödä en päivän aikana muistanut. 

Ensin langat kastellaan kädenlämpöisessä vedessä, johon on sekoitettu etikkaa (2l vettä ja 1rlk etikkaa). Pöydälle levitetään pala mikronkestävää kelmua ja kasteltu lanka nostetaan kelmun päälle. Reaktiivivärit sekoitetaan etikkaveteen erillisiin kippohin. Sitten vaan pensseli käteen ja lankaa maalaamaan.






Maalattu lanka kääritään kelmuun.



Kelmutetut langat laitetaan mikron kestävään rasiaan pienen vesikipon kanssa. Lankoja pidetään mikrossa täydellä teholla ensin 3 minuuttia ja sen jälkeen puoliteholla toiset 3 minuuttia. Lopuksi langat huuhdellaan, ensin kuumalla ja vähitellen vettä viilentäen, jotta langat eivät huovutu.



Laaduntarkkailijakin on tyytyväinen punasävyisten lankojen värjäystulokseen.



Päivän päätteeksi tein kokeiluja keltaisella ja sinisellä. Tätä värileikkiä olisi voinut jatkaa loputtomiin.










tiistai 6. lokakuuta 2015

Lankojen värjäystä kasviväreillä

Kasvivärjäyskurssipäivä alkoi kasvien keräilyllä. Sekoitukseen kerättiin ainakin nokkosta, pietaryrttiä, raparperin lehtiä, siankärsämöä, kanadanpiiskua ja koivunlehtiä. Saattaa olla että jotain muutakin tuli kerättyä...



Pata porisemaan ja kasvikset kuumaan veteen.






Sinipuulla värjättyjen lankojen pesuvedet.



Värjäyskokeilu, jossa vyyhdillä olevien lankojen ympärille ensin sidottu tiukasti kalalankaa muutamaan kohtaan ja sen jälkeen vyyhti kiedottu nippuun.







Alla väriaineet vasemmalta lueteltuna; värireseda, aamulla kerätyistä luonnonkasveista tehty sekoitus, krappi, solmukokeilu krapilla värjättynä. Oikella kurssin jälkeen aurinkovärjätty lanka.



Vasemmalla sinipuulangat ja oikealla kokenillit, jotka värjäilin kurssin jälkeen itse.