Kansikuva

Kansikuva
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mosaiikkiruukku. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mosaiikkiruukku. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Mosaiikkiruukkuja

Nyt taitaa olla vähän mustavalkoinen fiilis, uusimmat työt ovat aika vähävärisiä.


 Vanhemmissa töissä värejä löytyy:


Jouluruukussa kasvaa nyt kesällä chiliä.



Tätä isoa ruukkua tehdessäni kuuntelin äänikirjana Mikael Karvajalkaa, joka kesti varmaan lähes 40 tuntia. Niin kesti ruukun tekokin. Värinsä se sai työkaverin pudottaman värikkään kuviollisen kahvimukin mukaan



Ylä- ja alakuvassa sama ruukku eri puolilta. Ahkeraliisat kukkivat tänä kesänä hyvin. Vai kukkivatko ne  aina?




Nämä kaksi ruukkua ovat kesäisin grillikatoksen oviaukon molemmin puolin, valo ja varjo. Valossa on nyt vaaleanpunaisia ja varjossa tumman fuksianpunaisia miljoonakelloja.



tiistai 5. kesäkuuta 2012

Mosaiikkiruukku hääparille

En ole vielä koskaan kirjoittanut blogia ja ajattelin nyt sitten heti kokeilla, että osaankohan tänne kirjoittaa ja vielä lisätä kuvia??

 Jatkan tuosta samaisesta hääteemasta. Tein hääparille lahjaksi mosaiikkiruukun.

Enpä ole aikaisemmissa mosaiikkitöissäni käyttänyt valkoista, vaan kaikki aikaisemmat mosaiikkityöni ovat olleet paljon värikkäämpiä. Sininen ja valkoinen ovat minulle aika vieraita värejä, mutta nyt halusin käyttää värejä, joista toivon nuorenparin pitävän. Sain heti perheenjäseniltäni kummastelevia kommentteja, että ihan kummallisia värejä sinun tekemäksi ja että ompa suomalaisen värinen ruukku!



Tässä vaiheessa mietin että miten jatkaisin yläosan, sinisellä vai valkoisella?



Päädyin sitten valkoiseen.



Istutin valmiiseen ruukkuun basilikaa, timjamia ja persiljaa.