Kansikuva

Kansikuva

perjantai 22. marraskuuta 2013

Himmeli

Vintiltä löytyi pitkän saksan harjoituskirja yo-kirjoituksia varten. Oli käytössä keväällä 1975. Miksihän olen sen säilyttänyt? No, siinä oli hyvä fontti ja paperi tarpeeksi valkoista. Muistelin myös saksan tunteja ja opettajia, jotka olivat kyllä varsinaisia Persoonia. Otin kirjan uusiokäyttöön.



Tilkkuleikkuri ja -alusta olivat taas hyödylliset. Äiti osti ne joskus 1990-luvun puolivälissä. Ovat muutoinkin olleet kovassa käytössä.


Yli 400 palaa, 4 x 5 cm.



Paloista rullattiin sukkapuikon ja liiman avulla yhtä monta rullaa. Etusormet ja peukalot olivat aika helliä ankaran rullauksen jälkeen.

Ja sitten aletaan tekemään himmeliä. On ihan oikeasti mukavaa tehdä himmeli kestävistä paperirullista. Olki tuntuikin aika hauraalle paperin jälkeen.

Yllättävää, mutta osasin hahmottaa teko-ohjeen tekemisen edistyessä. Lankaa meni vallan paljon ja aina, jos oli väärässä paikassa langan kanssa, pystyi pujottautumaan oikeaan kohtaan...






Idea ja ohje tähän himmeliin löytyi Eija Kosken Himmeli-kirjasta, jossa on muitakin kauniita himmeli-malleja. Moderni pyöreä paperi-himmeli on niin kaunis, että seuraavaksi aion tehdä samanlaisen suuremman. Siinä paperirullien pituus on ehkä 7-8 cm. Ja ehkä rullat ovat kokovalkoisia.

2 kommenttia:

  1. Ihana himmeli! Ihailin itsekin Himmeli-kirjaa kaupassa, siellä oli hienoja uudenaikaisia versioita olkitöistä :) Jos se kummiskin tarviskin käydä ostamassa, hmmm... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Himmeli-kirjassa on tosi kivoja himmelimalleja- ja ideoita. Mutta täytyy tunnustaa, etten kyllä pelkän kirjan ohjeen perusteella osannut himmelipalloa tehdä. Vaatii hiukkasen enemmän avaruudellista hahmotuskykyä kuin täältä löytyy. Olin himmelikurssilla...

      Poista