Kolme sukupolvea, käsitöitä, käden taitoja, kakkuja, mielikuvitusta, näperrystä, kaikenlaista iloa silmälle.
Kansikuva

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Marsipaani. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014
Pääsiäiskakkuja ja Tipu
Vuoden se vei, mutta tänään jääkaapin perältä löytynyt marsipaanipääsiäistipun alku sai päätöksensä. Tänään maisteltiin keltaisia pääsiäiskakkuja.
Tunnisteet:
Kakku,
Koristeet,
Marsipaani,
pääsiäinen,
pääsiäiskoristeita
tiistai 5. kesäkuuta 2012
Hääkakun koriste
Tästä on hyvä aloittaa.
Tämä blogi on kolmen sukupolven naisten yhteistyötä. Tässä blogissa on tarkoitus esitellä erilaisia kättemme töitä - neuletöistä kakkuihin. Silmänruokaa laidasta laitaan. Ehkäpä tämän lyhyen johdannon lisäksi blogi esittelee itse itsensä vähitellen.
Alla on muutama kuva marsipaanikoristeesta, jonka tein veljeni ja kälyni häihin. Sulhasen kädessä on rakennusmestarin kypärä ja morsiamen sylissä lepää karttakeppi - viitaten morsiusparin tuleviin ammatteihin. Ideat marsipaanikoristeen tekoon hain erilaisilla hakusanoilla ympäri nettiä, lähinnä lopulliset ideat löytyivät Fantasiinan sivuilta, kiitos. Ai niin ja koska laiskuuttani en tilannut morsiuspukua varten valkoista marsipaania ajoissa netistä, niin sitä ei siten saanutkaan mistään kaupasta tästä kotikaupungistani. Vitivalkoinen osuus koristeesta on sokerimassaa, joka ei ollut läheskään yhtä kauniisti käyttäytyvää kuin marsipaani.
Taustalla näkyvä kakku on pitopalvelun tekemä, ei siis valitettavasti tämän blogin tekijöiden tuotoksia.
Onnea vastavihityille!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)