Kansikuva

Kansikuva
Näytetään tekstit, joissa on tunniste neuleet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste neuleet. Näytä kaikki tekstit

lauantai 26. maaliskuuta 2016

Pääsiäisneulontaa

Lankakätköistä löytyi pääsiäismunien neulontaa varten jo vuosi sitten tilaamani Dropsin Fabel-lankakerä. Nyt olikin hyvin aikaa paitsi leipoa pääsiäiseksi, myös neuloa kerällinen pääsiäisyllätyksiä. Hyvän määrän kaikenlaista voi saada 50 grammasta! Parissa päivässä syntyi sukat sekä lapaset kaverin tulevalle pienelle ja lisäksi pääsiäismunakoristeisiinkin riitti vielä hyvin lankaa.


Fabel-langan sävy on Fabel print 151 guacamole.
Sukkien ohje Dropsin sivuilta
Lapasten ohje Vauva.fi sivustolta
Pääsiäismunien ohje Dropsin sivuilta

Jälkkäriksi ihanaa pekaanipähkinäpiirakkaa vaniljajäätelön kanssa, ohje hesarin sivuilta.

Hyvää pääsiäistä!

tiistai 26. toukokuuta 2015

PIRISTYSTÄ KELLOIHIN



Keittiön kello on vanha ja kellastunut. Ja telkkarinvieruskello tylsä.




Kaistale ainaoikein neuletta ommellaan rinkulaksi ja pujotetaan kellon ympäri.












Tupsu klo 12 kohdalle, että pysytään oikeassa suunnassa.

tiistai 13. tammikuuta 2015

HUIVEJA ja KÄRSIVÄLLISYYSHARJOITUKSIA


Sain pari kevättä sitten syntymäpäivälahjaksi lahjakortin lankakauppaan. Ostin punaista puuvillaviskoosia ja oranssia puuvillaa, joista neuloin tuubihuivin.


1. versio


Tuubihuivi näyttää muiden kaulassa hienolta. Minun huivini lojui kaapissa ja milloin missäkin - käyttämättömänä. En osannut käyttää sitä. En tuubihuivina, enkä edes pitkänä huivina. Lopulta purin sen ja virkkasin punaisen langan kolmiohuiviksi. 



2. versio

Oli mukavan haasteellista selvittää ohjeen perusteella virkkausmalli. Olen aikaisemmin perehtynyt ohjeiden lukemiseen tosi vähän.  
Virkattu huivi tuntui kovalta ja mallikin oli liian kolmio, eli se ei asettunut mukavasti hartioille. Sitä en sitten kauaa katsellut, vaan purin taas koko huivin.




3. versio

Seuraavaksi päätin kokeilla baktushuivin tekemistä. Taas ohjeita lukemaan netistä...aloitetaan muutamalla silmukalla ja levennetään keskikohtaan asti, jonka jälkeen sitten kavennetaan...

Mutta IIK, tämäkin tuntui aivan liian kolmiomaiselta, eli sekään ei asettunut. Halusin nimenomaan huivin, joka lämmittää myös hartioita!




4. versio


Lopulta palasin takaisin malliin, josta olen neulonut jo kaksi huivia, ohje Garnstudion sivuilla: 
http://garnstudio.com/lang/fi/visoppskrift.php?d_nr=147&d_id=13&lang=fi 

Tämä tuttu ja turvallinen malli asettuu kaulaan hyvin ja ylettyy myös hartioille. Vaihtelu ei siis varsinaisesti virkistänyt..

Ihmettelen itsekin kuinka minulla riittää kärsivällisyyttä näissä käsityöasioissa. Kärsivällisyyteni on jakautunut aika epätasapainoisesti - muihin asioihin sitä ei aina sitten riitäkään ;-)


Tämä on viime talvena neulottu huivi. Lanka on babyalpakkaa ja on ihanan lämmin.




sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Joululahjoja

Nyt voi jo julkaista kuvia joululahjoista, kun lahjat on jo annettu.

Ostin pari viikkoa ennen joulua uuden ompelukoneen. Se on ihana. Vanha koneeni on ostettu 1983 ja luulin, että se toimii ihan kohtuullisesti. Mutta nyt, kun olen saanut ommella ihan uudella, ymmärrän, että osasyy koneompelun vähenemiseen on ollut tuon vanhan koneen arvaamattomuus - välillä ompelee kunnon tikkiä ja välillä ei. Uuden koneen juttuja täytyi kokeilla. Läheisille syntyi kokeiluista pussukoita.


Konekirjontalangalla



Vuori nätistä kirpparihameesta.

Joskus marraskuussa tutussa lankakaupassa oli Teeteen kinnaslankoja (Pallas) tarjouksessa. Olin kyllä liikkeellä jo päivää ennen tarjouksen alkamista, mutta ostin silti langat ja ohjeen. Ohje oli huono ja epätarkka, mutta kintaat tulivat ajoissa valmiiksi.




Islantilaisvillapaita 2




Pari kuukautta sitten vakaana aikomuksenani oli saada valmiiksi keskeneräisiä käsitöitä. Ei näytä lupaavalta.

Tämä oli neulottu jo n. 14 vuotta sitten.


Aloin kuitenkin ajattelemaan, ettei noin paksua villapaitaa tule missään pidettyä. Neuletakki olisi paljon kätevämpi. Niinpä purin sen.

Sama silmukkamäärä, mutta nyt tästä tulee villatakki. Sitten joskus.


Kyllä tämä vielä tästä.

lauantai 12. lokakuuta 2013

Islantilaisvillapaita 1

Tämän syksyn erityisenä tavoitteenani (mindfullnes-kurssin innoittamana) on tehdä loppuun keskeneräisiä käsitöitä. Monta vanhaa keskeneräistä on nyt työn alla. Kokeilen auttaako töiden loppuunsaattamisessa sosiaalinen paine eli esittelen nyt erään vanhimman keskeneräisen ja yritän raportoida siitä uudelleen, kun se on valmis (!). Kaapissa on pyörinyt pahvilaatikko:


?



Postitse tullut ja hinta oli 366 mk, saapunut syyskuussa 1999. Sisältönä oli



...lankoja islantilaisvillapaitaa varten.



Ja keskeneräinen paita


Tämän 14 vuotta sitten aloitetun paidan aion siis neuloa tässä lähiaikoina valmiiksi! En kyllä tiedä, kuka sitä pitää. Lanka on aika karkeaa...

















tiistai 2. lokakuuta 2012

Raitasukat ja seminaarisukat

Ekat ihan tavalliset... paitsi että ne on neulottu kärjestä ylöspäin ihan mun omien mittojen mukaan.

Lankana Gjestalin Maija (Novitan Nallessa ei ollut sopivaa punaista väriä). Kärjen ohje on Wendy D. Johnsonin kirjasta Von der Spitze zum Bündchen - Socken stricken andersrum, joka löytyy ilmeisesti myös ainakin englannin kielisenä nettikirjakaupoista. Kantapään ohje on Ullaneuleen tiimalasikantapään ohje, tosin en saanut kummankaan sukan silmukoista niin tiukkoja kuin olisin halunnut... sukathan näyttävät silti hyvältä. Myöhemmin löysin kuitenkin paremman kantapään ohjeen yllämainitusta kirjasta (ks. alla olevat sukat). Muutoin nämä raitasukat ovat ihan tavallista 2o 2n -joustinneuletta.

No, sitten nämä "Seminaarisukat", jotka on neulottu lähes ainoastaan seminaarien aikana - pitivät minut hyvin hereillä ja mallikin oli tarpeeksi helppo, ettei tarvinnut tuijotella neulomustaan koko aikaa. Minulla on paha tapa haluta tehdä jotain samalla kun esim. katson televisiota tai olen luennoilla - muuten keskittymiseni siirtyy jonnekin aivan muualle ja huomaan etten ole kuunnellut pitkään aikaan. Vartta tuli purettua ja neulottua useampaankin kertaan että siitä tuli sopiva, mutta nopeasti nuo sukat silti valmistuivat.

Ohje on samaisesta yllä mainitusta kirjasta, mallin nimi Zacken-Lochmuster. Lankana Regian Hand-Dye Effect, joka tarttui ihan vahingossa mukaani kun ostin edellisten sukkien Maija -lankoja. Tähän sain siis itseäni miellyttävän kantapäänkin kun tein kirjan ohjeen mukaan.

Kirjahan on aivan loistava, sain sen lahjaksi käydessäni Saksassa. Todella yksityiskohtaiset neuleohjeet, jokainen puikollinenkin on neuvottu erikseen! Tosin löysin heti tästäkin ohjeesta pari virhettä, toisen kaavakuvasta, jossa oli yksi kavennus liikaa, ja toisen siitä, ettei sukan varteen neulottu kirjan ohjeen mukaan lainkaan lisäyksiä. Keksin ne sitten omasta päästäni ja hyvät tuli!

Mutta mikäli kirjaa ei ole saatavissa niin kärjestä neulomisen voi aloittaa vaikkapa Ullaneuleen ohjeilla, joissa on havainnollistavat kuvatkin mukana. Lämpimiä syyskelejä!