Kellarissa on ollut yli kymmenen vuotta äidin posliinivärejä. Tarvikelaatikon tuoksu on kiehtovan omalaatuinen, laventeli, anis- ja neilikkaöljyä. Minulla ei ole ollut pienintäkään aavistusta, miten posliinia maalataan. Niinpä kävin vuoden alussa kansalaisopistossa Tutustu posliinimaalaukseen- kurssin, joka kesti valitettavasti vain kahdeksan tuntia, No, totesin, että kyllä ole mikään posliiniMAALARI, posliinin kuviointi kyllä kiinnostaa. Ihastuin raaputusteknikkaan.
|
Lautanen maalataan ensin, värin annetaan kuivua, Lautasen yläreunassa näkyy yksi raaputusviiva, se on tehty puisella grillitikulla. |
|
Raaputus nyt tehty, lautanen menossa polttoon. |
|
Valmis poltettu lautanen. |
Vielä lisää kurssituotoksia
|
Polttamaton |
|
Poltettu |
|
Tämä kokeilulautanen on ensin maalattu useammalla värilla, poltettu, maalattu mustaksi ja sen jälkeen raaputettu neliöt |
Ne varsinaiset maaluskokeilut on sensuroitu, Ei ole mun juttu.
Kokeilin myös kotipolttoisia :) posliinitusseja, kuvioinnin jälkeen astia laitetaan omaan kotiuuniin ja väri kiinnittyy.
|
Muki löytyi kirpparilta ja on mun iltateemukina ollut nyt pari kuukautta. Ei kestä konepesua. |
Onpa hienoja. Jatka ihmeessä, ihan selvästi sun juttu
VastaaPoista