Kansikuva

Kansikuva

maanantai 20. tammikuuta 2014

RÄSYVIRKKAUSTA JA VIRKKUUKOUKUN PÄÄLLYSTYSTÄ



En ole raatsinut heittää vanhoja hyvän värisiä vaatteita pois, vaan olen leikannut niistä matonkuteita. Nyt innostuin kokeilemaan räsyvirkkausta.






Normaalilla virkkuukoukulla virkkaaminen oli hankalaa ja raskasta, sormet kipeytyi. Kokeilin teipata vähän erkkaria koukun varteen.



Mutta sekään ei oikein auttanut.






Vähän ennen viittä (sulkemisaikaa) lauantaina ryntäsin askartelukauppaan ja kävin ostamassa Fimo-massaa ja tein koukusta ergonomisemman. Ensimmäisen kokeilun (oikeanpuoleinen) kaulitsin levyksi ja kieritin sen koukun ympärille. Kuviot menivät päällekäin ja siitä tuli ihan sotkuinen ja ruma - vaikkakin ergonomisesti käteensopiva. 

Sitten virkkaaminen oli tosi paljon helpompaa!











Musta lanka on kalalankaa ja oranssi moppilankaa.




Tämän toisen koukun ympärille painelin kiekuroita ja pyörittelin sen sitten tasaiseksi pöydän päällä. 
Massa kovetetaan uunissa. Laitoin koukut kylmään uuniin ja sitten vasta lämmön päälle, koska virkkuukoukku on metallia.





Aloitin uuden työn koukkuun sopivista väreistä. Vihreän nauhan olen ostanut joskus kirpparilta matonkuteeksi. Vielä en oikein tiedä mitä tästä tulee..



4 kommenttia:

  1. Tätä minunkin on jo pitkään pitänyt kokeilla, siis räsyvirkkausta. Tuo kuteiden virkkaus paksulla koukulla on aika raskasta käsille. Mutta hienoja ovat kyllä nuo koukutkin.

    VastaaPoista
  2. Tuo koukkujen päällystys oli yllättävän hauskaa. En ole ennen tehnyt mitään Fimo-massasta. Mitähän muuta siitä vois tehdä jos korut ei niinkään kiinnosta....

    VastaaPoista
  3. Tuota virkkausta pitäisi tosiaan kokeilla, hyvältä näyttää.

    VastaaPoista