Kansikuva

Kansikuva

sunnuntai 17. toukokuuta 2015

LAUKKU


Hauska, Ikeasta jo aikoja sitten hankittu kangas on ollut kaapissa. Nyt löytyi netistä kätevän oloisen laukun kaava. Laukku oli kyllä kiva ommella: ensin ommeltiin sekä vuorin että päällisen alaosan saumat ja sitten kappaleet pujotettiin oikeat puolet vastakkain sisäkkäin ja ommeltiin täyttöaukkoa lukuunottamatta yhteen ja käännettiin ja tikattiin ympäriinsä.

Kokeilin myös ensimmäisen kerran magneettlukon laittamista:helppoa kuin heinänteko...

Myös tasku ehti kerrankin ajoissa ehti mukaan. Huom. kynälle oma lokero.







Tämä vaihe oli hieman jännä : kääntyykö vai eikö ja mitä sieltä sitten löytyy?


Kääntyi se!

Kaavan laukun kantohihnat olivatkin liian pitkät kädessä ja liian lyhyet olalla kannettavaksi, joten sinne täytyi lisätä palaset.




Täytyy kyllä myöntää, että kassin tekeminen oli mukavampaa kuin lopputuloksen käytännöllisyys.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti